Aistinvaraisten ja kuluttajamenetelmien käyttö tuotekehityksen ja markkinoinnin suuntaamisessa vahvistuu edelleen

Kesäiset terveiset Atlantin takaa! Elokuun lopussa järjestettyyn aistinvaraisen ja soveltavan kuluttajatutkimuksen kongressiin USA:n Minneapolisiin kokoontui lähes tuhat osallistujaa ympäri maailmaa. Tämä kahden vuoden välein järjestettävä Rose Marie Pangbornin mukaan nimetty kokous on aina houkutellut porukkaa akateemisen tutkimuksen ulkopuolelta.

Tämänkertainen yli 600 teollisuuden edustajaa, lienee ollut ennätys. Mukana olivat kaikki suurimmat elintarvikejätit, monet jopa 10-20 osallistujan voimin, ja näin myös yritysten esityksiä kuultiin tavanomaista enemmän. Myös pienemmät toimijat sekä raaka-ainevalmistajat olivat hyvin edustettuina.

Kokouksen aiheet kattoivat laajasti aistinvaraisten ja kuluttajamenetelmien käytön maukkaiden ja terveellisten elintarvikkeiden kehittämiseksi. Uudet maut sekä rakenteet, niiden muokkaus sekä elintarvikkeiden kyky säädellä kylläisyyden tunnetta olivat kokouksen polttavimmat aiheet. Kokouksen aikana tuli selväksi, että aistinvaraisten ja kuluttajien mieltymyksiin keskittyvien menetelmien käyttö tuotekehityksen ja markkinoinnin tukena vahvistuu voimakkaasti myös elintarvikesektorin ulkopuolella, erityisesti kosmetiikkateollisuudessa. Seuraavan kerran kokous järjestetään Firenzessä heinäkuussa 2009. Tavataan siellä!

Lisätietoja:
http://www.pangborn2007.com/

Nina Urala, tutkija

Ei kommentteja: